Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sisustus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sisustus. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Seinätekstiili

Niin siinä kävi. Piti suunnitella ja tehdä seinätekstiili, koko 40x40cm ja kutoen. Näillä osallistuttiin johonkin kilpailuun, työt arvioidaan ja parhaat menee näytille Tampereen messuille.
 
Alkuperäinen suunnitelma oli puu, nahka ja ryijy, sitten oli puu ja loimimaalattu täkänä. Loimimaalaus meni päin honkia koska sooda ei ollut soodaa. Sitten tuli kokeilu, unisieppari joka venähti. Jotku odotti edelleen puuta, oli siitä jo työpiirrustuskin tehty, mutta päätin sukeltaa. Puu oli tylsä, sukellusvene paljon mielenkiintosempi. Mun mielestä.
 
Eksyksissä?
Keksin jotain enemmän provosoivaakin, mutta maltoin mieleni.
 
Onhan se.
Siinä on siis kaksi kangasta päällekkäin ja vene poimittu keskelle. Toinen loimi oli valkoinen ja toinen musta, kumpikin pirun pellavaa. Sinisellä pellavalla kudoin valkoiseen loimeen ja metallilangalla mustaa, joten tuo päälikangas kiiltää. Ja on se kupruillakin, ne on jotain merenalaisia aaltoja vai pyörteitä tai jotain.
Se on ihan kiva, kyllä siitä tunnistaa mitä esittää kuitenkin. Jääkö omalle seinälle sitten kun se kotiutuu? En tiedä, mutta jos jää niin kylppäriin vois sopiakkin. Eikä tuo metalli kuulemma ruostu, mutta en menisi vannomaan.
 
On mun työksi sinällään outo, kun tuo on nyt tuossa eikä siitä enää muutu. Kaikki aiemmat suunnitelmat olin ajatellut jatkojalostaa, vaikka tyynyksi tai jotain. Taidetta, aikuisten oikeesti. Mut ei vakavasti.

keskiviikko 12. elokuuta 2015

Art Teck

Oli hyvä suunnitelma loman aikana muun muassa päivittää blogia, mutta jäipä sitten tekemättä. Ja melkeen jäi nytkin, bloggerilla on joku henkilökohtainen he****ti lisätä kuvia. Kevyen tappelun jälkeen tässä selostus vasta yhdestä matosta, joka sai nimensä Art Teck koulukaverin ideoimana.
 
 
Joku koulutehtävä tuli kun tämä ensimmäinen on sittenkin "etäpäivä". Olisi tarvinnut joku museo tai muu vastaava diipadaapa löytää ja sieltä sitten saada joku valaistuminen johonkin suunnitteluun ja inspiraatioon. Lähdin ihan vaan pihalle ja alla siitä kollaasi.
Harvemmin mitään suunnitelmia teen etukäteen, pyöritän ideoita mielessä ja sitten jos tarvii jonkun suunnitelman niin teen sen jälkikäteen. Onneksi en todellakaan ole ainoa... Tehtiin jossain kohtaa koululla värikokeilu juttuja värittämällä, mutta niitä en ole ikinä käyttänyt.
Valmista mattoa katsoessa tuli mieleen vanha puu, asfaltti, teräs, betoni ym ja on niissä ainakin eri harmaita.
 

Harmaa oli mielenkiintosin niin painotus siinä. Kuva tehty picmonkeylla.

 
Itse matto on noin 2 metriä pitkä ja 0,66 metriä leviä. Painoa tuli 2,1 kiloa jolloin mun laskopin mukaan (ei luottamista kesäloman jälkeen) neliölle meni 1,6 kiloa suurinpiirtein. Mitään en punninnu alkunperin, viittinyt ravata tuvalla keittiövaa'an kimpussa kokoaikaa.
 
Kuva myös picmonkeylla. Lemmikkien omistajat tietää mitä on yrittää ottaa kuvaa ilman ylimääräisiä...
 
Isoin kuva on tavallaan päälipuoli, se puoli joka oli kutojaan päin, mutta pienessä kuvassa näkyvä tummempi puoli ei oo yhtään edes hassumpi. Yhäällä reunassa siis kumpikin. Valkoinen on melko tasaista, lahjotuksena saatua kudetta ja alunperin jonkun tehtään jämiä. Musta on vaatteista ja melko samanlaista kokoajan, toisin kuin harmaasta sitten löytyy ihan mitä sattuu. Meenasin lisätä tähän kuvan vielä nurjasta koko pituudelta, mutta eihän se onnistunut niin antaa olla.
 
 
 

lauantai 23. elokuuta 2014

Koulua ja syksyä.

Nyt on siis pyöräytetty koulu jutut käyntiin ja sieltä piti kuvia päivitellä tännekkin, mutta ne on turhan ujoja vielä niin bloggeri ei niitä hyväksynyt. Koitetaan myöhemmin uudestaan.

Mutta koulun alku=syksy niin halusin saada tuikkuja kotiin. Yhtä olen polttanut pelti kannella, mutta eihän se järin kaunis ole. Joten kirppikselle. Sieltä löyty kahvipurkki ja vähän vaatteita lahjottaville lapsille. Onneksi ympärillä on kaksi sekatavara kauppaa niin löytyi kivat lasit, kaksi kappaletta eurolla. Näitä pyörittelin hetken ja ensimmäinen mielleyhtymä oli väärin päin taikurin hattu muumeista.. En ajatellut pohtia sitä sen enempää :D Ihan ovat tuikkukuppeja sentään, mutta vähän turhan tylsiä.



Juuttinarua pyöräytin pintaan, ja vertailun vuoksi toinen on vielä kuvassa laittamatta. Aika paljon kivempi tuo oikealla oleva, vaikka itte sanonki :) Mietin kyllä, pitäisikö laittaa pari tippaa liimaa, mutta taitavat pysyä paikoillaa ilmankin. Täytyy vielä tietenkin seurata, lämpeneekö lasi liikaa kun ei näistä ikinä tiedä vaikka millä nimellä myytäisiin.

Ja koska syksy on tulossa, niin tuleehan sieltä sitten talvi ja joulu.  123 päivää enää... Ideoita on ihan hirveesti, katotaan mitä saan aikaseksi taas. Koska koulussa sujuu vielä niin hyvin, niin voisin saada siellä oloa hyödyntää. Eli siis aikaa on omille jutuille myös ihan mukavasti aina välistä.
 Täytyy kuitenkin ensimmäisenä lahjoa noita kummilapsia, synttäreitä on vietetty ja kohta vietetään taas. Niille on helpompaa miettiä, niiden äiteet on hyviä keksimään, että kaapissa on vähän pienet villasukat jne. Joten painun niiden pariin läksyjen jälkeen. Seuraavalle kerralle sitten jo mahdollisesti niitä koulu juttuja, tai vihdoin sisustusta.