torstai 14. marraskuuta 2013

Kuhuu!

Elämäni ensimmäinen virkattu pehmo valmistui parissa päivässä, kunhan sai sen koukun käteen ja aloitettua. 


Ajatuksena oli tehdä pöllö, mutta räpylät sille tuli kuitenkin. Aloitin pohjasta vaalean ruskeella ja kaventelin kaulaan jossa vaihdoin mustaan josta tuli pää. Luulin tekeväni vartalon kokonaan samalla värillä, mutta niinhän lanka loppu kesken. Sitten tuli silmät, nokka, siivet, silmiin vähän mustaa keskelle ja pyrstö. Olisin voinu lopettaa siihen mutta täytyhän jalat tipulla olla, niin tein semmoiset vielä. Mutta tosiaan, räpylät. Joku ajatus katko siinä kävi, mutta ei se haittaa. Onhan toi ihan kivan näkönen :)



Koiranki piti tutustua, vielä vähän lähemmin. Kuhuu pitää puoliaan.

Ideana oli osallistua tällä(kin) joululahja keräykseen jossa siis tehdään pehmoja lapsille ja nuorille, jotka joutuvat olemaan sairaalassa syystä tai toisesta. Myös nuppupeittoja ja pieniä sukkia kerätään samaan kampanjaan. Osallistukaahan mukaan!

Mutta siis pöllö/sorsa ei taida osallistua, jää kotiin asumaan ja valvomaan muiden valmistumista ja lentämistä maailmalle. Onhan se mun ensimmäinen. Valmisteilla on monta nukkumattia, samanlaista joka mullakin lapsena oli. Niiden lisäksi muutamat sukat on lähdössä ja ehkäpä parit nuppupeitot :) Niistä lisää ens kerralla.