sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Kouluja.

Syys saapui, synkkyys sen mukana. Mutta ei anneta sen haitata. Koululta tuli tehtäväksi tehdä minitekstiili, koko 20cm * 20cm ja pienen miettimisen jälkeen kaivoin huopa jutut esiin ja tommonen talvinen kuva siitä sitten tuli. Tehtävä on otettu lapin yliopiston pääsykokeesta, en lähtis tällä kuitenkaan pyrkimään.


Jos jaksaa, voisi tehdä kolme muutakin niin näistä saisi kollaasin. Vaikka aiheina syys, kesä ja kevät. Saas nähdä. Tälleen yksinäisenä voisi mennä pannunalusena jos laittaa eriste kangasta nurjalle. Ei se kuitenkaan ruma ole, niin voisi harkita jopa ripustus lenkkiä kulmaan ja jättää jopa näkyville keittiöön. Aloitin tipun huovuttamisen valkoselle pohjalle (10cm*10cm), lätkäsin harmaalle pohjalle, tein tipun loppuun, oksat ja lopuksi marjoja. Ne esitää pihlajaa. Katsotaan mitä maikka sanoo, hirveen tarkkoja speksejä tähän ei kuitenkaan tullut. Erikseen en mitenkään valkoista huopaa kiinnittänyt, mutta eiköhän se kestä tarvittavan määrän hipelöintiä kun onhan se kuitenkin kulmista kiinni. 

Muuten koululla on töistä kesken villa, teen 147cm leveän viltin ja täytyy sanoa etten ajatellut omaa ulottuvuutta kovin paljoa. Saa heilua oikein urakalla työn reunasta reunaan kutoessa. Onneksi en oo ainoo, samaa ongelmaa on muillakin sporttisen matalilla tyypeillä.

Plussana, jään miettimään taipuuko tipu oikeasti tipun muotoon, vai tivun... Meidän kieli on tosi kiva, mut ei järin helppo.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti