sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Tähtipeitto ja muuta lämmintä.

Ystäväiseni on poksahtamaisillaan jo, mutta hieman aiemmin vietettiin vauva juhlia kuitenkin. Viemisiksi tein yllättäen lämmittävää talvea varten.
 
 
 
Tähtipeiton virkkasin vitosen puikolla, harmaa oli 7veikkaa ja muut limboa, (ihan uusi tuttavuus, Superwash ilmoitetaan vyötteessä). 100% siis villaa että ainakin pitäisi tareta. Samoja lankoja käytin takkiin, jonka yllättäen sain valmiiksi. Takki on niin itse tehdyn näköinen kun olla ja voi, mutta uskoisin että lahjan saanut ystävä laittaa sen silti käyttöön.
Junasukatkin oli pakko paketissa olla, lankaa väittäisin tekokuiduksi, mutta väri oli niin sopiva. Kaikki muut langat sain, paitsi tuon harmaan. Ja siitä lahjoituksesta neulon vielä pitkään, oli nimittäin jätesäkillinen kaikkea kivaa.
 
Tietenkin ajallisesti nämä kaikki oli hyvin suunniteltu. Tai melkeen, koska edellisenä iltana valmistu sukat ja takki sai nappinsa. Peitto ehti sentään olla valmiina pidempään, ainakin kuukauden. Ja mitä kuviin tulee, niin ne otettiin juhla paikalla jonne menin aiemmin laittamaan paikkoja kuntoon ja keittämään kahvia.
 
 
Pakko lisätä vielä ylläoleva kuva, siinä värit takkiin on ehkä hieman lähempänä totuutta.
ni ja sain aikaseksi takin.