torstai 24. heinäkuuta 2014

Oranssin ufon löytö.


Valmistuihan sekin, hyvin marinoitunut pallo. Nappasin langan vain mukaani kun kävin pyörähtämässä paikassa x, mennessäni paikkaan x2. Huomasin kyllä keskeneräisen pallon langassa, mutta ajattelin sen purkaa ja tehdä sitten töppöset itselleni paikkaan koti. Mutta sit alko raksuttaa, pallosta oli pitänyt joskus kenties tulla jotain ja loppu viimein ajattelin sen olevan mustekalan raakile, ihan selkeesti. Pallo oli täyttämätön joten siihen täyttö aukon reunaan oli helppo virkata kahden paksuisia lonkeroita 8, seuraavaksi tein silmät valkosesta ja sinisestä bambu langasta (ei ollut muuta). Hetken mietin, etten saa tota millään täytettyä kun kaikki vanu on paikassa x tai koti ja itse olin töissä, mutta sitten välähti, että mun pitää muutenkin tyhjentää nyt pukukaappi töissä, niin leikkelen erittäin hyvin marinoituneita sulkahousuja sisälmyksiksi :) Käytettiin töissä siis pari vuotta sitten sukkahousuja vielä, yök, eikä sellaset kestä kummosesti niin niitä oli kaapissa ihan hyvä valikoima.


Siitä tuli ihan kiva, vaikka itte sanonki :) Jatko sijoitus paikka on vielä auki, mutta eiköhän tällekin löydy oma paikka jostain.

perjantai 18. heinäkuuta 2014

Hengissä ollaan.

Noniih, parin kuukauden tauko tuli täällä pidettyä kuin huomaamatta. Käsityötkin on ollu vähän tauolla, mutta pikku hiljaa uuteen nousuun! Hiljaisuus johtuu siiyä, että muutan. Vaihdan paikkakuntaa ja lopetan töissä, musta tulee opiskelija :) opiskelut ei vielä jänskätä, tässä on niin paljon kaikkea muuta ajateltavaa. Löysin ihanan kodin ja siitä tulee  postaus kyllä, ainakin tuunatusta lampusta ja muusta itse tehdystä kunhan saan kaiken paikoilleen.
Mutta jottei tämä menisi ihan diipadsspan puolelle,  niin esittelen tämän ja eilisen aikaan saannokset:
Toivottavasti kuva tulee tuohon väliin. Yritän blogata tabletilla, mutta en oikein vielä tajua tän koneen sielua :) mutta ihanaa kesän jatkoa, ja koitan postata ennen lokakuuta taas ja varsinkin yritän päästä kommentoimaan enemmän.

Edit: No eihän se siihen väliin menny. Onko se mahdollista saada edes tabletilla siihen kohtaan kuin haluaa? Enkä saanut sitä kuvaa oikein päin tai laitettua tunnisteita ja sitten alko palamaan käpy ja loppumaan aika... Puuh...

Hieman siis kuitenkin jatkoa. Siksak on virkattu 3,5 mm koukulla ja sininen 3,5 puikoilla kudottu menemään. Lankana muistaakseni novitaa, ihan kiva oli tikutella menemään. Seuraavat viron tuliaisista. Sinisessä on siis katti keskellä, ja tosiaan kuva vinossa. Siitä meenasi tulla liian pieni rätiksi, joten virkkasin pylväitä vielä rivin niin johan näytti paremmalta :) Katti sai kodinkin jo, työkaverin äitee tykkää kissa jutuista niin käskin viemään terveisiä. Ja joku ajatus pieruhan tossakin oli, en oo itse kissa ihminen ollenkaan. 
Näitä pitää tehdä vielä lisää, josko riittäisi omaankin keittiöön muutamat.