sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Eläimellistä

Joululahjoja en saanut tehtyä juurikaan, joten sellasia ei ole nyt tarjolla... Mutta koska tyhmänä ihmisenä menin ottamaan vastaan äärimmäisen tylsän ja pitkän vuoron enne joulua, niin siinä seinien tuijottelun lomassa totesin, että on ihan turha edes yrittää mitään järkevää saada aikaiseksi niin otin turkoosin, pörrösen jämälangan ja tein siitä elukan. Kissan.
Niin vain kävi, neuloosi iski ja järki sumeni. En siis henkilökohtaisesti ole juurikaan kissaihminen, vaikka lähes kaikki eläimet on kivoja ainakin kattella. (Seliseli, kissa siitä tuli koska en ajatellut mitään) Kaikesta huolimatta katti aiheutti ihastusta työkaverissa joka löysi sille pienen ihmisen luota rakastavan ja arvostavan kodin.


Ihan fiilis pohjalta tikuttelin ensin vartalon, yksi suorakaiteen mallinen palanen. Pää oli toinen suorakaide, jonka leveyden myös ihan fiiliksellä päätin ja korkeutta neuloin kaksinkertaisen, niin takaraivo oli samassa tehty. Hännän neuloin 5 silmukalla ja kahdella puikolla jolloin työtä ei siis käännetä vaan neulotaan vikan silmukan jälkeen taas ensimmäinen. Sitten oli katilla ruoka aika, parsin sen kiinni ja samalla pää löysi vartalon ja silmien ja nenä-viikset yhdeistelmän jälkeen se tarvitsi vain nauhan kaulaan. Jos tästä joku jotain ymmärsi niin hyvä niin, mutta onpa ainakin itselle muistissa. Miau!

Sitten jo unohdetut UFO:t sain tehtyä. Lapaset on ollu jo jonkin aikaa valmiina ilman peukaloita, joten niiden tekeminen on ilmeisesti aiheuttanut joskus enemmänkin tuskastumista? Nyt ei, kunhan tikutin menemään ja kirjailut muuten vain päälle niin tadaa, UFO:t ammuttu alas.


Ja jottein kuvien ottaminen olisi liian helppoa tässä mustassa talvi säässä muutenkin, niin tuli rakas linssilude piristämään. 
Lapaset näkyy tarpeeksi hyvin, ne on mustat mutta varsi ja kirjailu valkosta. Polaris taisi olla langan nimi, Novitan jotain vanhaa jossa puikko suositus 7, eikä mitään tietoa minkä kokoisilla on neulottu. Peukalot 4mm, mutta vähän on tiiviimpää kun muuten. 

Tässä vaiheessa on ihan hyvä tunnustaa. Samalla löytyi toiset UFo lapaset, punaiset ja mahdollisesti seiskaveikkaa. Eipä niistäkään ole mitään muisti kuvia...

lauantai 14. joulukuuta 2013

Josko tännekin saisi jotain aikaiseksi. Jotenkin sitä ajattelee, etteihän tässä mitään kirjotettavaa ja näytettävää ole. Silti tossa löyty kerrallaan vaikka mitä kuvattavaa, kuten:


Sukat jämälangoista. Kokoa tosiaan huimat 22, mutta ehkä näille löytyy koti jostakin kun ei oikein omaan kinttuun istu :) Hölmö yksi keltainen rivi varren ja kantapään väissä, mutta siellä on ja pysyy. Joitakin villa sekotetta näihin laitoin ja kolmosen puikoilla, 32 silmukalla.


 Juuttinarusta koitin tehdä suuren käsityökerhon mukaisesti tommosta pannunalusta. Oikealla on ensimmäinen viritelmä johon meni se 6 metriä kuten ohjeessa sanottiin ja neljä kierrosta, sai jo purkutuomion kun on ihan liian lötkö eikä pysy muodossa. Vasen on aavistuksen parempi, siihen meni loput 15 metrin kerästä (tosin koska 15 metriä-6metriä=9metriä niin oliskohan kerä ollut vähän vajaa..) pitää vielä vähän asetella nauhaa niin pääsee kyllä pakettiin jouluksi. Täytyy hakea lisää nauhaa niin harjottelu jatkuu :) Jos joku miettii tämmösiä tehdä, niin helppoja on kunhan seuraa ensimmäisen kierroksen ohjetta.


Ja koska se vaan on väärin, ettei mulla ole yhtiäkää itse itselleni tekemiä sukkia niin ajattelin tilanteen korjata ja samalla harjotella kirjoneuletta. Tuossa siis ensimmäisen sukan varren kuvio melkeen valmiina, eli hitaasti mutta varmasti.


Ja koska joulu, niin tulossa myös pakettiin ainakin yhdet sukat. Näistä kuten omistakin sukista juttua vähän myöhemmin lisää.

Sitten on valmiina muutamat virkatut muffinssit, mutta ne jatkoivat matkaa synttäreille ennen kun ehdin kuvata suklaakeksien ja hiirien kanssa. Hiiriä ainakin on tulossa lisää, mutta ne ei näytä miltään vielä.


Niin joo, pikasesti ompelin parit peitot kummipojalle, mutta näissä ei mitään ihmeitä olekaan, siitä virkatusta kun saan otettua kuvia niin ehkä juttua sitten siitä enempi.


Ja loppu kevennyksenä koirani, äärimmäisen kuvauksellisena esittelee kokoa liian suuria töppösiään.  Ei oikein tykännyt kun eivät meenanneet pysyä kunnolla kohdillaan, mutta onneksi meillä on ne "oikeat" sitten ihan talvea varten vaikka yksi niistä on piilosilla.

Hyvää joulun odotusta!