tiistai 15. lokakuuta 2013

Lomalla viimeinkin, voi ottaa iisimmin..

En tiedä, meneekö se biisi ihan noin mutta tota on kuunneltu ku on matkattu maalle. Tosin nyt en käynyt maalla enkä edes kuunnellut musiikkia ja se loma meni jo :D Olin lomalla Oulussa, tai siinä ympärillä. Tässä siis mun syy, selitys, kun ei tuonne perunalaariin ole ilmestynyt pottua missään muodossa nyt hetkeen. Otan tilanteen haltuun tämän viikon aikana, eli kunhan saan päättelyt tehtyä.

Mutta sitten jotain asiaakin: Piti postata siitä Tallinan reissusta, jossa hamstrasin lankoja. Liikaa <3 Ja vähän muutakin.


Pinkki-musta on safaria hjertegarn, 50grammaa per kerä. Sitten siinä on vähän lankoja kanavatyöhön, en tietenkään muistanu ottaa kotoota koodeja mukaan että mitä oikeasti tarttin, mutta meni noista muutama oikein. Puikkomitta, tietenkin ja vihdoinkin.
Punainen höttö onMadameTricote Paris:n angora eli ihanan pehmeetä ja höttöstä, se pääsi ensimmäisenä puikoille ja siitä pitäis muokkautua joskus paita. Näita haalin 3 kerää, kuvassa 2.
Bostonia on tuo ihana liila, siitäkin kasasta puuttuu puolet. Takkia näistä olisin vailla, katotaan jossain vaiheessa mihin päästää. Ja sama homma Silenzion kanssa, tosin kuvasta puuttuu yli puolet. Paksua ja pehmeetä lankaa, onneksi pitäydyin näinkin vähässä. 
Harmaasta Houstonista ihan perus paita tuloillaan, malli suurinpiirtein katsottuna. Tosin musta tuntuu ettei siitä loppuviimein tule yhtään nyt ajatellunlaista.
Ja vikana Niki, jota on myös vähän lisää ja tästä olis tarkotus taikoa pipo,lapaset, kaulaliina ja ehkäpä säärystimet vielä. 

Se kaikkea muuta on nauhaa josta tein koiralle valjaat, fleeceä ylläriin,  heijastin nauhaa 25 metriä joka menee pipoon ja fimomassaa.
Ja jos mietit lähteä veden tolle puolen shoppailemaan, ni kannattaa olla joku ostot lista ja haju Suomen hinnoista. Jotkin meni samoihin hintoihin, jonku oli jopa kalliimpia, mutta säästää pystyy helposti :)

Ja tietenki ku alkaa laittamaan blogiin kaikkea kivaa ni kello huutaa "Tunnin päästä töihin!" joten taidan jatkaa tästä illalla. Ainakin yhden haalarin verran. Ja ehkä yhtien valjaiden.. Ja ehkäpä saan pääteltyä töissä parit sukatkin... Iltaan siis, tai viimeistään huomiseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti