lauantai 2. helmikuuta 2013

Kaksi vanhaa.

Tän mallisia kasseja tulee tehtyä toisinaan mainoskasseiksi (niihin painetaan äitini yritystiedot ja ne menevät siis asiakkaille). 

Mutta pitäisi ihan omaan käyttöön tehdä välillä. Muutama Ihana kassikangas on jo valmiina onneksi ja äidin varastosta löytynee muutama lisää. Näitä on kiva käyttää varsinkin kesäisin, huolettomasti heittää vesipullo, kotiavaimet ja puhelin kassiin, kassi olalle ja painella koiran kanssa vaikka rannalle. Ja kasseissa pysyy myös muistoja, kuvan kassi on vuodelta 2011 jo (harvemmin näitä tulee kuvattua, pahus) ja tämän annoin ystävälle, mutta samasta kankaasta jätin itselleni toisen.. No, helmikuussa saa jo fiilistellä ja muistella kesähelteitä, kyllä saa :)

Mummun neliöistä virkattu kaulaliina, jonka päät yhdistin toisiinsa. Pituutta en muista, mutta reilusti yli metrin oli. Meni ainakin kolmesti oman pään ympäri :D vaikkakin täytyy sanoa, ettei tää ole tarkotettu pakkaseen ja viimaan, ennemminkin kivaksi värilisäksi syksyyn. 
Tosi nätisti ja edustavasti paketoitu lahja, mutta saaja oli vasta hurahtamassa käsitöihin, niin oli kyllä vyötteestä ilonen. 
Ja tästä huomaa, ettei tuotteiden/tavaroiden esittely kuvaamalla ole mun vahvin puoli, kun eihän tostakaan saa mitään selvää... No eniveis, siinä ehkä ja toivottavasti esimakua tulevasta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti